
Tarina Rauman Iltanäyttelijöistä
Iltanäyttelijät ry:n perustamien ja kannustuspalkinnot
Virallinen Rauman Iltanäyttelijät ry: perustava kokous pidettiin 13.12.1964.
Perustamiskokouksessa olivat paikalla Jarmo Koski (edelleen yhdistyksen kunniapuheenjohtaja), Ester Pitkäpaasi, Väinö Leppänen, Reino Eloranta, Fanny Eriksson, Martti Kuisma, Kalle Luotonen, Sulo Karjalainen, Matti Hurme, Pekka Ylinen, Pentti Niittymäki ja Hannu Marjanen.
Yhdistyksen sääntöjen pakolliseen tarkoituskohtaan kirjoitettiin tuolloin: ”Ammattitaidon kohottaminen sekä harrastustoiminnan tiivistäminen.” Näihin toimenpiteisiin ryhdyttiin välittömästi erilaisten kurssien muodossa. Yhdistyksen päätarkoituksena oli näytelmien valmistaminen suviteatteriin. Toiminta nojaa edelleen näihin periaatteisiin.
Toimintaa
Iltanäyttelijät ovat toimineet useassa eri paikassa Raumalla ja Rauman seudulla, esimerkiksi: Vesitorninmäki, Fåfänga (joka 30 vuotta myöhemmin siirtyi kaupunginteatterin haltuun), Sampola, Pyhärannan Santtio, Nokan Taitelijatorppa, Teatteri Kuperkeikka, Kalatori 1 sisäpiha, Merimakasiini, Vasaraisten koulun piha.
Nukketeatteri Kuperkeikka perustettiin vuonna 1979 ja se toimi aktiivisesti vuoteen 1994 asti Raumalla, mutta myös ympäri Suomea erilaisissa tilaisuuksissa. Myöhemmin Rauman Kalatorilla toiminut pieni talviteatteritila; Teatteri Kuperkeikka toimi vuosina 2013-2019.
Toop-palkinto
”Toop” -palkinto (alunperin ”Tuoppi”) on jaettu vuodesta 1967 alkaen hyvän näyttelijäsuorituksen tehneelle näyttelijälle. Ensimmäisenä vuotena sen sai Kalle Luotonen. Nuoren kehittyvän näyttelijän palkinto on jaettu vuodesta 1976 alkaen, jolloin sen sai Tapio Niemi.
Alla kuvassa keskellä kunniapuheenjohtaja Jarmo ”Jankke” Koski vierellään vuoden 2023 Toopin saaja Anita Virtanen ja nuoren kehittyvän näyttelijän palkinnon saajat Kanerva Impola ja Matias Selin.
Teksti on referoitu Rauman Iltanäyttelijöiden 50-vuotis juhlajulkaisusta, jonka kirjoittaja on Ilpo Norokorpi. Myöhemmät lisäykset erottuvat tekstistä kursivoituna.
Iltanäyttelijöiden hallitus
2026
Tämä tiimi on Rauman Iltanäyttelijöiden aikaansaava voima.

Puheenjohtaja
Riikka Selin
Riikka on ollut mukana toiminnassa vuodesta 1991, jolloin hän pääsi lavalle ”Täysi tusina Toivosia” -näytelmässä. Hän on selkeästi Iltanäyttelijöiden keskeisiä kantavia voimia. Riikka nauttii olostaan teatteriperheessä ja on onnellinen, kun molemmat lapset ovat toiminnassa myös mukana.

Sihteeri ja rahastonhoitaja
Pia Marinov
Pia on löytänyt teatteriharrastuksen vasta viime vuosina. Harrastuksesta on tullut hänelle todella tärkeä ja sitä kautta hän on löytynyt myös uusia ystäviä.
Pia tulee mukaan uutena jäsenenä hallitukseen ja ottaa hoitaakseen sihteerin ja rahastonhoitajan pestin.

Anitta Virtanen
Anitta on nähty lavalla ja yhdistyksen toimimassa jo 2000-luvun alusta lähtien. Anitta on ollut hallituksessa mukana aiemminkin ja palaa nyt muutaman vuoden tauon jälkeen. Hän kuuluu ilman muuta luottojäseniimme.

Lotta Selin
Lotta on ollut koko ikänsä mukana teatterin toiminnassa. Välillä lavalla, mutta useimmiten kuitenkin lavan takana. Hallituksessa Lotta on aloittanut vuonna 2021. Lotan mottona on yhdessä tehdään ja onnistutaan.

Mirja Teperi
Mirja tekee teatteria taustajoukoissa ja kameran takana, itanäyttelijöiden virallisena valokuvaajana. Mirjasta hyvään porukkaan kuuluminen ja iloiset katsojat on parasta, sen avulla jaksaa touhuta. Iltanäyttelijoiden toiminnassa Mirja on ollut mukana kuusi vuotta.

Riina Helistölä
Riina on kolmen lapsen äiti ja pyörittää veljensä kanssa Laitilassa perheyritystä.
Riina tuo hallitukseen uutta näkökulmaa, ja yritysmaailman kautta hänen monet kontaktit ovat myös tärkeitä yhdistykselle.

Tiina Karlsson
Tiina on uusi jäsen iltanäyttelijöissä.
Hänellä on vuosien kokemus harrastajanäyttelijänä. Teatteriharrastus on hänelle
elämäntapa ja henkireikä arjen keskellä.
Nyt hän tutustuu uuteen "rooliin" myös lavan takana iltanäyttelijöiden hallituksen jäsenenä.
Our Team
Rauman iltanäyttelijöitä on tällä hetkellä noin 50 henkilöä. Mukana on näyttelijöitä, käsikirjoittajia, ohjaajia, ääni- ja valovastaavia ja puuhatyyppejä. Teatteriporukasta on tullut monelle toinen perhe ja ystävyyssuhteet ovat jatkuneet myös teatterin ulkopuolella.
Mikäli sydämesi sykkii teatterille, tekemisen intoa löytyy ja haluaisit mukaan tuotantoihimme, ole meihin yhteydessä ja jutellaan lisää.
